Olen
65-vuotias eläkkeellä oleva nainen ja elänyt 23 vuotta avoliitossa
päihdeongelmaisen, samanikäisen miehen kanssa. Olen myös itse käyttänyt
päihteitä.
Keväällä
2011, äitienpäivän aikoihin, menimme yhdessä katkaisuhoitoon. Olin jo pitkään
miettinyt sitä. Halusin, että poikani ei joutuisi enää kärsimään minun
päihteiden käytöstäni. Nyt olen ollut 7,5 vuotta raittiina. Toimin aktiivisesti
AA:ssa: käyn ryhmässä kaksi kertaa viikossa ja olen siellä myös keittämässä
kahvia, avaamassa ovia ja auttamassa tulokkaita.
Avomieheni
on jatkanut juomista. Lauantaisin hän ottaa alkoholia suuremman määrän ja usein
viikollakin muutamana päivänä – vähän viikosta riippuen. Hän on juonut 15-vuotiaasta
alkaen, eli nyt jo 50 vuotta. On oikeastaan ihme, että hän on ylipäänsä
hengissä.
Tästä ajasta
mies on ollut vajaat 10 vuotta pyörätuolissa; sitä ennen käveli pari vuotta
kepin kanssa. Syynä ovat työperäinen selkärangan rappeuma ja toissijaisesti
alkon käytön aiheuttama ataksia, eli tahdonalaisten liikkeiden koordinaation
häiriö. Nykyisin uutena oireena on tullut käsien vapina.
Minä hoidan
kaiken ruoka- ym. huollon. Autan häntä peseytymisessä sekä siirtymisissä
pyörätuolista sänkyyn, ruokapöytään tai sohvalle ja takaisin. Selvin päin
olleessaan hän tarvitsee vähemmän apua, mutta humalassa riski kaatua tai pudota
pyörätuolista lattialle on suuri. Viime aikoina kaatumisia on ollut muutaman
kerran kuussa. Turvaksi arkeen on hommattu turvapuhelinranneke, ja näin saadaan
tarvittaessa nostoapua tuoliin/sänkyyn. En itse jaksa nostaa isokokoista miestä
ylös lattialta. Hän on toistaiseksi selvinnyt kolhuilla ja venähdyksillä ja
välttynyt suuremmilta tapaturmilta.
 |
| Reiska-kissa tuo iloa elämään. |
Päivät
päihdeongelmaisen kanssa ovat ajoittain raskaita. Arkea leimaa arvaamattomuus
ja ennakoimattomuus - ei pysty suunnittelemaan mitään varmaksi. Täytyy olla
hirmu joustava ja elää vähän sen mukaan minkälainen päivä on. Sukulaissuhteet
ja monet vanhat ystävyyssuhteet ovat katkenneet. Liikuntavamman lisäksi
alkoholinkäyttö eristää meitä muista ihmisistä. Pahinta on henkinen
yksinäisyys.
Elämä on
hetkessä, päivä kerrallaan, elämistä. Sitkeyttä, kärsivällisyyttä ja hyviä
hermoja tarvitaan. Välillä huumoriakin! Omalle jaksamiselle saan voimaa luonnossa
kävelystä, lukemisesta ja vesijumpasta (mahdollisuuksien mukaan). Käyn kodin
ulkopuolella voimia keräämässä Al-Anonissa ja AA:ssa. Ilman 12 askeleen
ohjelmaa en olisi selvinnyt henkisesti tasapainoisena.
Mietteitä
arjessa selviämiseksi:
- Muista hoitaa itseäsi sekä fyysisesti että henkisesti
- Muista henkinen irrottautuminen läheisesi päihdeongelmasta
- Muista pyytää apua ulkopuolisilta ilman häpeää ja pelkoa
- Anna aikaa myös itsellesi!
Kommentit
Lähetä kommentti