”Is there anyone out there who can hear me?” kyselee Melodie
Mc ysärihitissään. Tämä ja monet muut ysärihitit ovat rytmittäneet minun
työmatkakävelyjäni viime syksystä lähtien. Tein nimittäin tuolloin
elämäntapamuutoksen ja päätin minimoida autoilun ja kävellä töihin. Mikä
erinomainen tapa virittäytyä työpäivään ja päivän päätteeksi rauhoittua omaan
vapaa-aikaan.
Noiden kävelyjen aikana sisimmässäni monesti tuntui, että
jokin on muuttumassa. Silmiini osui artikkeleita intuitiosta, pysähtymisestä,
oman itsensä kuuntelemisesta. Ystävien kanssa tehtiin unelmakarttoja ja
tutkittiin unelmakorttien nostamaa sanomaa. Tunsin, että jotain merkittävää
tulee tapahtumaan. Enpä arvannut kuinka merkittävää.
Tuli korona, tuli pysähdys, tuli isompi elämänmuutos. Työmatka
vaihtui etätyömatkaksi portaisiin yläkerran työhuoneeseen, ysärit soivat enää
leipoessani (se siitä herkuttomasta arjesta 😊) jotain hyvää etäpäivän kahvihetkiin ja
iltoihin, kun nollaan päätäni suoratoistopalvelujen hömppäsarjoilla.
Kriisi on tullut arjen keskelle ja kriisin myötä on
heräteltävä niitä omia hyväksi havaittuja selviytymiskeinoja, jotta jaksaa
kaiken tämän läpi. Olen elämässäni kohdannut kriisejä ennenkin ja monia
tiukkoja paikkoja. Paikkoja, jotka ovat koetelleet jaksamiseni äärirajoja.
Havahduin tässä eräänä iltana pohtimaan omaa resilienssiäni (joka tuntuu olevan
tämän päivän taikasana) ja hoksasin, että nykyään sytyn haasteista. Innostun
ongelmanratkaisusta, luovien tapojen kokeilusta, testaamisesta ja rohkeasta
heittäytymisestä.
Vaikka nyt eletään erittäin kriittistä aikaa, niin kehotan
kuitenkin kotioloissa (hallituksen ohjeita noudattaessa) laittamaan Haddawayn
soimaan 😊
Mitä tulee tuohon alun Melodie Mc:n kysymykseen: Onko siellä
ketään, joka minua kuuntelee? – Me omaishoitoyhdistyksen työntekijät olemme.
Muistattehan ottaa yhteyttä, me olemme täällä juuri teitä varten. Mennään
yhdessä voimalla ja voimabiiseillä tämän kriisin läpi!
Kati Partti
Perhetoiminnan vastaava
Selviytyjät-hanke
Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry
p. 050 348 4738
Kommentit
Lähetä kommentti