Toivutaan yhdessä

Koronapandemia haastaa meitä yksilöinä ja perheinä kestämään nykytilaa ja tulevaisuuden epävarmuutta sekä keksimään uusia tapoja toimia. Meitä on kohdannut yhteinen, jaettu kriisi. Kriisi tarkoittaa tilannetta, jonka kohtaamme ensimmäistä kertaa, ja johon meillä ei ole valmiita toimintamalleja. Kriisistä tekee traumaattisen se, että jokin elämämme perustarpeista, kuten fysiologiset tarpeet, turvallisuus tai yhteenkuuluvuus, on uhattuna. Samaan aikaan kriisi on tapahtuma, josta toivuttuaan yksilö, perhe, yhteiskunta ja sen rakenteet ovat muuttuneet.

Ihminen tulee tietoiseksi yhtä aikaa sekä haavoittuvuudestaan että vahvuudestaan. Perheet mukautuvat, roolit vaihtuvat ja kodit muovaantuvat toimistoiksi, leikkikentiksi, hoivakodeiksi ja koululuokiksi. Hiljaisen työtilan suomalainen löytää mistäpä muualta kuin saunasta.

Se, miten perhe säilyy toimintakykyisenä pitkittyneen vastoinkäymisen aikana, vaihtelee sen mukaan, millaiset voimavarat perheellä on ollut kriisin sattuessa. Kykyyn palautua vaikuttaa aiemmat stressitekijät ja se, missä määrin nykytilanne aiheuttaa muita vaikeuksia vaikkapa toimeentuloon tai hoivavastuun jakamiseen. Omaishoitajien kuormittuneisuusaste vaihtelee ja toiselle esimerkiksi omien lomapäivien peruuntuminen aiheuttaa vähemmän stressiä kuin toiselle. Lisäksi kuormaan vaikuttaa se missä määrin toisten ihmisten tukea, joko läheisten tai ammattilaisten, on saatavilla ja millä tavoin sitä on oppinut ottamaan vastaan.

Pitkittyneessä tilanteessa myös stressaavina koetut asiat vaihtelevat ja muuttuvat ajan myötä. Vaikka aluksi voi näyttää, että tilanteesta on selviydytty yllättävänkin urheasti, ajan kuluessa ihminen voi alkaa kyllästyä poikkeaviin olosuhteisiin ja uupua. Onneksi muuttuvat myös kunkin omat selviytymistavat; ne kehittyvät, hioutuvat ja uusia keinoja tulee vanhojen tilalle.

Kestävyyteen vaikuttaa mm. se, kuinka hyvin ihminen pystyy sulauttamaan uusia toimintatapoja arkeensa, mitä hän ajattelee itsestään, omista voimavaroistaan ja vahvuuksistaan. Tärkeänä selviytymistä tukevana voimavarana voidaan kokea myös se, miten perhe kokee yhteenkuuluvuutta ja näkee yhteistyönsä voiman vastoinkäymisistä selviytymisessä.

Yhdessä luomme toivoa, joka on palautumisen perusta.

Perheessä jäsenet tekevät aina samanaikaisesti työtä sekä omien selviytymiskeinojensa löytämiseksi että toisten tarpeiden huomioimiseksi. Perheenjäsentensä tukeminen ja vanhuksistaan huolehtiminen voi auttaa voittamaan koettelemukset ja lisäksi luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta perheessä. Perheen sisällä reaktiot voivat tulla eri aikoihin ja toisen toipuminen voi helpottaa myös toista. Yhdessä luomme toivoa, joka on palautumisen perusta. Toivo on kykyä uskoa omaan ja toisten hyvään tulevaisuuteen.

Palautumiskykyyn kuuluu vaikeuksissa kamppailu sekä pelkoa että rohkeutta kokien, mutta myös eteen tulevien asioiden ja tunteiden tehokas työskentely (Soili Poijula, 2019). Tämä työstäminen muokkaa käsitystämme paitsi itsestämme myös perheestämme ja kyvystä kohdata vaikeitakin asioita yhdessä. Kriisin jälkeen toimintakyky ei ainoastaan palaudu ennalleen vaan siinä tapahtuu kasvua. Vaikeuksista selviäminen on tarkoittanut uusien keinojen ja voimavarojen löytymistä, jotka ilman näitä haasteita olisivat jääneet löytymättä. Nämä voimavarat eivät katoa kriisin mentyä ohitse vaan säilyvät tukena myös elämässä eteenpäin.

Emmi Sorjonen

Omaistoiminnan kehittäjä, FM (psykologia)

p. 0504702899

emmi.sorjonen@msol.fi