Jos kiitos onkin kirosana?

Haluaisin nostaa keskusteluun asian, mikä aika ajoin puhututtaa omaistaan hoitavien keskuudessa.

Omaishoitaja voi kokea toisinaan ristiriitaisia tunteita suhteessa muihin sisaruksiinsa hoitaessaan heille yhteistä vanhempaansa. Hän on ryhtynyt vanhempansa omaishoitajaksi ehkä siksi, että on kokenut sen oikeaksi ja heidän välisen suhteensa sellaiseksi, että yhteistyö sujuisi heiltä ehkä paremmin kuin muiden sisarusten kanssa. Myös välimatka muihin sisaruksiin voi vaikuttaa päätökseen. Emme kyllä tiedä onko päätös ryhtyä omaishoitajaksi oikeastaan päätös tai valinta vai yksinkertainen teko sellaisessa tilanteessa, jossa se tuntuu jopa itsestään selvältä.

Omaishoitajana toimiva kuvaa usein, että hän mielellään hoitaa vanhempaansa, mutta kokee tehtävässään joskus yksinäisyyttä. Hänestä tuntuu, että nyt kun hänelle on tehty omaishoidonsopimus kunnan kanssa, sisarukset ovat huokaisseet helpotuksesta ja jättäneet hänet yksin hoitamaan kaikki vanhempaansa liittyvät asiat. Kukaan heistä ei ole tarjonnut apua tai kysynyt miten hän jaksaa. Sen sijaan he ovat vuolaasti kiitelleet ja se ärsyttää.

Miten kiitos niin hyvää tarkoittavana eleenä voi joskus niin kovasti ärsyttää?

Onhan meidät opetettu kiittämään ja olemaan kiitollisia. Kiittämisellä on jopa todettu olevan terveysvaikutuksia eikä sitä missään nimessä tule unohtaa. Voiko kiittämisestä kuitenkin tulla myös ”vastuuvapautuslause”, jolla kiittäjä huojentaa omaa osattomuuttaan yhteisen omaisen hoidossa? ”Minun ei nyt tarvitse, kun sinä hoidat”.

Kiittäminen ärsyttää, koska hän, joka hoitaa läheistään, ei tee sitä sisarustensa tai muidenkaan läheistensä vuoksi, vaan hoidettavan läheisen vuoksi. Hän ei hoida läheistään, jotta kenenkään muun ei tarvitsisi. Hän hoitaa, koska kokee sekä läheisestä huolehtimisen että hänen ja hoidettavan välisen suhteen tärkeäksi.

Omaistaan hoitavana sitä toivoo, että muutkin yhä kävisivät tapaamassa vanhempaansa - tai muuta hoidontarpeista läheistään. Suhde on muutakin kuin hoivan ja hoidon järjestämistä. Omaisen hoitoon sitoutunutta myös helpottaisi, jos hän saisi yhdessä jaettua niitä tunteita, joita yhteisen läheisen toimintakyvyn heikentyminen synnyttää.

 

Emmi Sorjonen

Omaistoiminnan vastaava

Omaisoiva